Hyvää verkko-oppimista seminaari 23.11.2009

Hyvää verkko-oppimista seminaari pidetään 23.11.2009. Yrityksissä ja koulutusjärjestelmän kaikilla tasoilla on aktiivisesti pyritty ottamaan käyttöön verkko-oppimisympäristöjä tehostamaan perinteisiä pedagogisia menetelmiä. Verkko-oppimisympäristöt ovat parantaneet monia oppimiseen liittyviä sosiaalisia vuorovaikutuksia.

Suomella on edellytyksiä nousta edelläkävijäksi myös kaupallisten sisältöjen tuotannon alueella. Tämä kuitenkin edellyttäisi yhtenäisten standardien noudattamista sisällöntuotannossa. Varminta olisi käyttää kokonaan alustoista riippumattomia kehitysympäristöjä, jotka mahdollisesti voisivat kyetä julkaisemaan eri alustoille tarkoitettuja tuotteita samasta lähdemateriaalista. Tällöin oppimateriaalin tuottajat voisivat välttyä jatkuvilta, ylimääräisiltä konversiokustannuksilta, jotka syövät toiminnan kannattavuuden. Myös opettajien keskinäinen materiaalivaihto olisi tuolloin mahdollista ja oppilaitokset voisivat valita toimintansa kannalta tuottavimman verkko-oppimisympäristön ilman konversiokuluja.

Hyvää verkko-oppimista seminaarin järjestää joukko hyvän oppimisen kentässä toimia organisaatioita: Aalto yliopisto, Suomen Standardointiliitto (SFS), Tieke Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry., Tekniikan akateemisten liitto TEK sekä Falcon Leader Oy.

Falcon Leaderin henkilöstöllä
on vahva osaaminen projektisalkun hallintaohjelmistoista, riskien
hallinnasta, tietohallinnon
johtamisesta ja laatujärjestelmistä sekä laatustandardeja tukevista ratkaisuista.
Lue lisää

Järjestämme sekä maksullista
koulutusta että asiakastapahtumia.
Näin pystymme hyvin tukemaan sekä asikkaidemme että
yhteistyökumppaneidemme toimintaa.
Lue lisää